Katoin koulukavereiden synttäribilekuvia. Facebookista. Ne ei varmaan itse tajua, kuinka noloja ne on. Hei joku Onnela, halleluja. Onneksi mua ei kutsuttu. Ei tarvinnut pukeutua kondomiin, siis polviin asti yltävään toppiin. Kukin toki tavallaan, ei siinä mitään.

Vähän kuin vanhojen risteily, onneksi niistäkin laitettiin hienon hauskaa kuvamateriaalia internettiin. Voin siinä kohotella omaa itsetuntoani niitä kuvia katsellessa tittidii. Tai mut siis, kännikuvathan on aika hienoja? Omaperäisiä ainakin.

Miedän koulussa on aika omaperäisiä ihmisiä muutenkin. Ihanaa palata sinne, voin alkaa suunnittelemaan todenteolla, kuinka päissäni aion olla abiristeilyllä. Meinasi viime lukuvuoden aikana pää seota n. 1000 kertaa. Vanhojen risteilu, muka-hyvännäköinen-jätkä, haiseva valkovuoto, vanhojen risteily, mitäänsanomattomat näyttelijät, paskaa, paskaa paskaaa. Olenko itse erilaistunut (muuttunut kauhean boheemiksi, radikaaliksi tai fiksummaksi [salee!!]), turhautunut, liian negatiivinen, ärempi vai missä vika? Toisaalta, erikseen ihan kivoista ihmisistä voi tulla yhdessä aika sietämättömiä.

Tämä on nyt kolmas merkintä tänä iltana (näiden aikamerkinnät on sitten ihan perseellään, kello on kaksi aamulla). Joku viisi vielä, niin sitten nukkumaan, ainakin jos tämä tätä tahtia jatkuu. Kaipaan hieman huomiota btw. :<

Rastat tekee hipin.. eiku?

Kannattaa esittää, toimii aina. Kannattaa esim. laittaa rastat, niin sit ei tarvii sanoo, että on mielipiteitä. Kun katsos ihmiset näkee sen päältä, ei rastoi laita kukaan muu kuin joku tosi raju, hirveen rohkee joukostaerottuja, joka on niinkuin kaupanpäälle vielä yhteiskunnallisesti valveutunut. Saattaa ehkä polttaa tupakkaa, mutta mitäs siitä, kun on sentään vegaani, niin elää aika ekologisesti. Ai mut soijaahan ei kasva täällä, laivoilla rahdataan meren takaa. Hiilijalanjälki ei ookaan enää niin pieni, auts. Mut joo kyl ne rastat silti hyvät on, saatat ehkä jotakuta saada huijatuksi.

Enäää ei ole oikeita hippejä. Eihän kukaan tunnista edes kasvi- ja eläinlajeja. Pitää vaan hokea tyhjää mantraa siitä, miten rakastaa kaikkea ja maailma on ihana. Plus vaatteet täytyy ostaa just siitä kaupasta. Kuuluu olla se tietty tyyli, yli-iso flanellipaita, sellanen myssy, huonosti-istuvat housut ja.. no, noilla pääsee jo aika pitkälle. Kerran kuussa voi ostaa luomu-maitoa. Galleriassa yhteisöiksi on muistettava pistää ainakin Mahatma Gandhi. Tadaa, uusi identiteetti on luotu.

Mm. siksi en niin tykkää, kun mua joskus on joku hipiksi sanonut (joo, en pure silti päätä poikki mut) Minä olen katsos MINÄ. Yksinkerrrtaista, miau.

Kabinettikyyhkynen

Perustin juuri oman lehden, taidelehden niinkun. Siitä tulee hieno ja maailman paras lehti. Artikkeleita, arvosteluita ja mitä vaan otetaan ilolla ja riemulla vastaan (etenkin kaikkea kiasma-vastaista). Näin lehdestä tuleekin vain puolet avarakatseisempi, kuin mitä se olisi kokonaan minun tekemänäni. Toki säästää myös vaivaa ja jakaa paineita. Ihan omakustanteella tätä tehdään ja jaetaan paikkoihin, joissa pyörii potentiaalisia lukijoita. Julkaisitiheys on hehheee epäsäännöllinen?

Nyt siis kaikki kirjoittamaan pohdintoja taiteen nykytilasta ja tarkoituksesta! ESIM. Onko järkeä maalata nätti kuva, jolla ei ole mitään sisältöä? Mietin itse aika paljon maalatessani, että vetääkö estetiikka vertoja sanomalle. On minulla molempia, mutta.. Saan kuitenkin aika paljon siitä, että näen silmää miellyttäviä kuvia ja voin itse leikkiä kauniilla väreillä. Kun kävelen metsässä, katselen ja mietin kuinka haluan maalata kaiken mitä näen; valot ja varjot, vihreyden ja puut. Sillä tavoin voin omistaa palan sitä metsää. Mutta kun olen Kiasmassa katselemassa rumia ja mitäänsanomattomia töitä, joilla on (muka) on joku merkitys, ja tulen lähinnä ärtyneeksi.

Ja nyt pitkä ajatuksenjuoksu, jota en jaksa kirjoittaa, ja lopputulema: kaikki on hyvää ja millään ei ole mitään väliä.

Olen muutenkin uskomattoman ärsyyntynyt, no joka toisesta asiasta, kaikesta taiteeseen liittyvästä. (Ja teen taidelehden hmm...) Eniten inhoan ihmisiä, jotka pukeutuu taitelijoiksi. Toiseksi eniten luokitteluja. En siksi, että luokittelu olisi paha asia, vaan siksi, että ne ovat päin persettä. Ei jokainen sunnuntairunoilija ja kliseisten wnb-taiteellisten novellien kirjoittaja ole taitelija, hei haloo. Esim. juuri runot ovat kuin nykytaide; huonollekin on helppo keksiä miljoona syvällistä tulkintaa ja hyvät ovat _hyviä_, mutta harvassa.

Luokitteluista voisin jatkaa vielä, mutta säästän toiseen merkintäänehdä . Ja arvatkaas, pitäisi tehdä muotokuvia, ja ne jos mitkä, ovat kaikesta taiteesta tylsimpiä.

Muuten. Laura, anteeksi minun kamala ignooraus, mökille karkaus ja niin edelleen. Olen tyhmä.

Kyllä mäkin tälläisiä lapsia varoisin.

Porvoosta, Hamarista. Tää on se kesä, kun minusta ja Veerasta tuli hyvä kavereita, ja me kuvattiin paljon kaikkea ja taiteiltiin ja urg. Käytiin kirppiksellä. Nyt sitäkään ei koskaan nää, kun se asuu jossain valovuosien päässä täältä minun luota. ;_;

Koska melkein aina parhaat ideat syntyvät vuorovaikutuksessa.

Bongaa Helsingin keskustasta. :>

Minulla on nyt vaikka kuinka monta ideaa, että mistä kirjoittaisi. Huono juttu siinä mielessä, että vaikea on valita.

Teen tässä synttärikorttia, katsoo nyt mitä tästäkin tulee. Olen huono piirtämään muille, yritän silloin liikaa, koska ei kai kellekään kehtaa mitään vajaata antaa. Muille tehdyistä töistä tulee lähes poikkeuksetta kamalimpia.

Yritän liikaa muutenkin. Viimeksti tänään minulle sanottiin ettei pitäisi. Niin ei pitäisikään. Yritän liikaa koulussa, otan kauheita paineita ja teen itselleni tavoitteita, joihin en realisstisesti yllä. Sitten ole stressaantunut ja pettynyt itseeni. Paska, josta ei ole mihinkään.

Yritän liikaa olla sellainen kuin haluaisin olla, mutta minkäs sille voi, että otan asiat liian vakavasti ja liian henkilökohtaisesti? Mitä tälle voi tehdä, kertokaa jos tiedätte. Ei ole helppoa olla herkkä ja kiltti, siinä saa aina turpiin.

Pitää antaa asioiden mennä omalla painollaa, olen varma, että kaikki kääntyy minulle parhaaksi. Nyt on sentään ennennäkemättömät mahdollisuudet tehdä kaikkea ihan rauhassa, täytyy ottaa siitä ilo irti. Ja sitä paitsi, minulle tulee tänään vieras. :>

Tänään oli ensimmäinen päivä kesälukiossa. Harmittaa jonkun verran, että menin, kun nyt sitten seuraavat kaksi viikkoa on koulua puoli kahdeksasta puoli neljään. Ja sitten se koulu on vielä jossain Mäkelänrinteellä jonne on myös matkaa.

Sitten yhdellä tunnilla piti kaikkien kertoa, mistä koulusta on. Joku sanoi, että on Helsingin Kuvataidelukiosta, ja sitten mietin, että höh, paljon kuulimpaa kuin joku Herttoniemen yhteiskoulu. Kuvataidelukiohan jo kertoo, että olet jotain erityistä. Herttonimen lukio, ei se ole mitään. Ja sitten, jos kerron, että hain kuvislukioon, tulee ajatus, että nyt ne pitävät mua ihan paskana, kun en päässyt.

Mietinkin, että mikä minua eniten tässä lukiohommassa on vaivannut. No, olisihan se kiva, että olisi samanhenkisiä ihmisiä. Sitten ei aina tarvitsisi vastata tyhmiin kysymyksiin, "Miksi sulla on virtapiiri korvassa?". Sitten olisi Sellaisia kavereita, niinkun sellaisia sellaisia. Ei tarvitsisi katsoa ympärillään riehuvia peruskoululaisia ja kaikkia ärsyttäviä tissivyölissuja. Niin ja ehkei myöskään kuunnella mitään vanhojen risteilystä -kaksi kuukautta ennen sitä.

Toisaalta on meidän koulussa hyviäkin puolia. Esimerkiksi tavallaan on ehkä helpompi tehdä itsenäisiä päätöksiä, kun ei ole niitä parhaita kavereita ympärillä. Eikä tule jäätyä niin helposti lojumaan kaupungille, vaan menen kotiin tekemään läksyjä, jee. Meidän lukiossa myös saa huomattavasti enemmän huomiota kaikella piirtämisellä ja kuviksesta tulee kymppi vasemmalla kädellä. Kokeet palautetaan hyvissä ajoin ja tunneilla saa kinata muiden oppilaitten kanssa -Torkkelissa kun kaikki ovat jotain ihme hissukoita, joista ei saa mitään ulos vaikka kuinka yrittää.

Ehkä eniten tässä kärsi ego tai jokin sellainen, olis se niin paljon siistimpää olla jostain erikoislukiosta, sitten olis niinkun virallisestikin taiteilija.Mutta onneksi lukio on pian ohi, sitten ketään tuskin niin kiinnostaa, mistä lukiosta olen.